perjantai 20. elokuuta 2010

Tässä tämä pohjakuva nyt tulee. Nuo kuvat on piirtänyt talon edellisen omistajan mies, joten mitään virallisia ne ei ole vaan paremminkin suuntaa antavia. Viralliset kuvat piirretään syksyn / talven aikana ku tiedetään pohjatutkimuksen tulokset. Nämä kuvat ovat olleet mulla apuna dokumentoinnissa, jokaiselle huoneelle on oma "koodi" mikä on merkitty sitten esim listoihin ja oviin.

Jos ihan kaikki pienetkin sivukömmelit ja kuisti lasketaan, niin tulokseksi saadaan kaksitoista alakerrassa ja yksitoista yläkerrassa. Parasta ovat nuo jo vaatehuoneiksi (VH) merkitsemäni tilat, nyt saan kengilleni ja laukuilleni oman huoneen ;).

Käyn nyt läpi huoneet ylimalkaan läpi, myöhemmin selvitän yksityiskohtaisemmin, esimerkiksi laitan kuvia tapeteista jne.

Sisään tullaan tietenkin kuistin kautta. Sisäänkäyntejä on siis kaksi, köökkiin ja eteiseen. Kuistilla on jännä porrasratkaisu ja sitä on vaikea selittää edes kuvilla. Kuvasta toivon mukaan näkyy tuo että ovelta ovelle on matala tasanne ja muutama rappunen. Yläkertaan menevät rappuset on ilmeisesti 60-luvulta, sitä ennen ylös kiivettiin tikapuita pitkin. Nykyiset rappuset ovat melko jyrkät mutta haluaisin ne silti säästää.

Köökin ja kuistin välillä on mainio ovi, se muistuttaa lähinnä jotain ulkorakennuksen ovea :) Tuvassa on valkoiset paneelit ja lautalattia (ilmeisesti vaihdettu jossain vaiheessa). Komea uunikin oli ja se purettiin viime kesänä, mutta tiiliä ei saanut säilytettyä koska kosketus oli tehnyt tehtävänsä. Kiinteitä kaappeja ei ole kuin yksi, pohjakuvassa se sijoittuu tuonne oikeaan ylänurkkaan. Aion tehdä suuren rikoksen ja laittaa kaapistot. Nekin ovat jo suurimmalta osin hankittu ja ne on näitä kaikille tuttuja 50-luvun täyspuisia, puurivallisia kaappeja. Tällä hetkellä ne on tuhannen kirjavia mutta valkoiset niistä aikanaan tulee.

Keittiöstä mennään Siniseen huoneeseen. Se on toiminut ilmeisesti jonkinlaisena työtilana hierojalla, koska se oli ainut paikka mistä löytyi villoitukset seinistä. Siihen on tarkoitus tulla kylpyhyone / WC. Tarkoitus on laittaa nämä tilat mihin täytyy johtaa vettä, talon päätyyn ja lähelle toisia. Sinisessä huoneessa oli täysin terve lankkulattia. Peiliovi.

Pikku huoneesta tulee jonkinlainen makuuhuone, joko meidän lapsille tai vieraille. Sininen huone ja Pikkuhuone on erotettu toisistaan jälkikäteen, väliseinä on lautarakenteinen. Kuten edellisessä, tällä myös lankkulattia. Peliliovi.

Tuvasta mennään Takkahuoneeseen, jossa oli pystymuuri. Kosteuden takia kuoret olivat kuitenkin pilalla. Lankkulattia ehjä.

Keskellä rakennusta on sali, joka on 36 neliömetriä. Nurkassa (oikea alakulma) nököttää kaakeliuuni. Se on yksinkertainen ja alkuperäinen väri on kellertävä. Nyt päällä on valkoinen maali. Salissa myös lankkulattia.

Tähän väliin kerron mua armottomasti päähän ottavan asia. Takkahuonen ja salin, salin ja makuuhuoneen, salin ja eteisen sekä eteisen ja kuistin väleissä oli kauniit pariovet. Eteisen ja kuistin ovissa oli lasit. Eteisessä oli monia metrejä pitkä seinänvieruspenkki ja sen yläpuolella yhtäpitkä naulakko. Alakerrassa oli 80 metriä TODELLA korkeaa jalkalistaa. Kaikki ne ostettiin erikseen paria kuukautta ennen meitä. Ne viedään yhteen meidän paikkakunnalla rempattavaan taloon. Kuulin kenellä ne on ja pyysin saada nähdä ne ja ottaa mittoja josko teettäisin samanlaiset. Vastaus oli tyly; ei niis oo mitää nähtävää. Ajattelin että selvä, anti olla. Yritin itseasiass ostaa niitä takaisin. Nyt kävin katsomassa rakennusta johon ne tulevat ( se ei tule kenellekkään yksityiselle vaan siihen tulee ns. kauppakäytävä ja yrityksiä, auts!). Poru pääsi kun menin sisään; ei olisi uskonut että tulin vanhaan taloon sisälle, kaikki oli peitetty kipsilevyillä ja torppa oli ku uudisrakennus. Ja sinne haluttiin sitte välttämättä vanhoja jalkalistoja, ovia, seinänvieruspenkkejä ja naulakkoja. Tällasen takia ne revittiin irti alkupeäisestä paikastaan. Jopa mun mies ihmetteli tätä, vaikkei hän piittaa tällasista asioista pätkääkään. Paha olo tulee ku ajattelenki asiaa :´( Mutta täytyy vain elää tän asian kans. Onneksi ne oli unohtanu yläkerran yhteen huoneeseen sitä jalkalistaa ja alakerran eteiseen pätkän naulakkoa, niin saan teettää samanlaiset. Mun on vain pakko päästä jollain lailla tästä yli :)

Avautumisen jälkeen siirrytään salista MEIDÄN tulevaan makuuhuoneeseen. Löysin Kaarlelasta jotkut vanhat Jugend- ovet mistä ei ole pienintäkään käsitystä missä ovat olleet. Niistä napeloin sitten tuohon salin ja makuuhuoneen välille.

Makuuhuoneesta mennään Keltaiseen Huoneeseen, josta olen jo aiemmin kertonutkin, täällä on lattiaa lisäeristetty mikä aiheutti mittavan home- ja sienikasvuston lankkuihin --> kaikki pilalla. Pönttömuuri on kuitenki ok. Myös tämän huoneen yhteydessä on Vaatehuone.

Keltaisesta Huoneesta pääsee Eteiseen. Jossa todellakin OLI ne seinänvieruspenkit ja naulakot sekä pariovet laseilla. Ajattelin kuitenkin tehdä näin: eilen mainitsemani alkuperäiset ulko-ovet sopisivat mainiosti paikkaamaan nuo pari-ovet, kokokin on lähes sama. Eteisen lankkulattia on kaunis ja pönttömuuri kunnossa.



Sitten siirrytään yläkertaan. Rappuset tulevat Aulaan joka on mielenkiintoinen. Kaikissa muissa yläkerran huoneissa on sisäkatto ja huonekorkeus 2,50m mutta Aulassa näkee kattorakenteet ja tikapuilla pääsee tuohon "ullakko" osaan. Aulassa on tuollainen pieni koppero joka on jo purettu eikä sitä laiteta siihen enää.

Aulasta kuljetaan Oranssiin Huoneeseen. Siellä on ihan uskomattomat tapetit, ne kyllä piristävät huonointakin päivää. Tapetit ovat oranssiakin oranssimmat! Ja niitä löytyy vielä rullaltakin ;) Tänne oli vahingossa jätetty sitä jalkalistaa.

Oranssista Huoneesta pääsee Pienen Makuuhuoneen kautta Päätyhuone 1:een jonka meidän ekaluokkalainen on jo varannut huoneekseen. Tiedä sitten asuuko edes enää kotona kun talo on muuttovalmis ;). Tämä länsipääty on hieman aiheuttanut päänvaivaa ja varsinkin nämä kaksi pientä huonetta. En ole saanut vielä varmuutta onko ne olleet siinä alunperin. Tapettitutkimus on vielä aloittamatta joten en tiedä mitä tuo seinä on. Olettaisin että se on kevyt väliseinä, koska se on tuohon karttaankin merkitty erilailla. Sitä täytyy nyt miettiä millälailla nuo kolme huonetta toteuttaa, nuo pienet huoneet on tosi pimeitä. Lattia on muuten ok mutta tässä kävi mulle ja isälleni pieni onnettomuus kun muuria purimme; yhtäkkiä alkoi kuulua nitinää ja isäni huusi juokse! Mä lähdin Keittiön ovesta pois ja isäni Pikku Makuuhuoneen ovesta ulos. Pölyn hälvettyä totesimme että muuri kaatui kokonaisena ja hajotti yhden lankun kaatuessaan. Pääasia ettei ny kuitenkaa ite jääty alle.

Itäpäädyn huoneen on varannu meidän pian 11-vuotias. Siellä ei ole pönttömuuria vaan sellainen pieni keittiön hella ja uuni. Ne tuskin sinne jää. Lankkulattia on priima.

Kuten kuvasta näette, talon jokaisessa nurkassa on tuollaiset sivukömmelit johon voi sitten varastoida kaikkea ihanaa ;)

Aurinkoista päivää kaikille :D

torstai 19. elokuuta 2010

Nyt sitä aiemmin luvattua.


Eli tuolla aiemmin olen luvannut laittaa tarkempaa informaatiota Kaarlelasta. Tämä olisi pitänyt tehdä jo blogin alussa, mutta parempi myöhään ku ei ikinä. Jotkin asiat voivat tulla toiseen kertaan mutta sen suonette anteeksi :D

Vasemmassa reunassa on "kuvakimara" joka alkaa 1890-luvulta ja päättyy viimetalveen. Tässä aluksi käyn läpi yleistä asiaa ja ulkonäköseikkoja.


Kaarlela on tilana suh
teellisen vanha, Kauhajoen historiassa se mainitaan 1600-luvun alussa, tosin nimellä Pyy. Vielä en ole selvittänyt koska Kaarlela nimeä alettiin käyttää ja miksi. MUTTA mulle on kerrottu hurjia huhuja että nimitys Kaarlela tulee tuolta Ruotsin maalta; kuninkaallinen (muistaakseni Erik joku) teki raskaaksi palvelustytön ja tämä kyseinen kruunupää lähetettiin periferiaan Suomeen häpeämään. Oon kuullu tämän asian muun muassa mieheni mammalta ja parilta muulta taholta.

Tunnustan, oikeastaan mulle ei ole vieläkään selvinny tarkka rakentamisajankohta, mutta se sijoittuu luultavasti 1863-1870. Kaarlelan rakentaja / rakennuttaja oli siis Johan Frösen joka muutti Ruotsista Suomeen ja nimenomaan Kauhajoelle tulevan vaimonsa perässä tutustuttuaan häneen Tukholmassa. Naimisiin mentyään he ostivat myynnissä olevan tilan Päntäneeltä ja rakensivat päärakennuksen siihen. Kaarlela oli tuolloin pitkään Kauhajoen suurimpia ja edistyksellisimpiä tiloja.


Kooltaan rakennus on suuri, 10,5 X 23 metriä ja kerroksia löytyy kaksi täyskorkeaa sekä "ullakko". Neliöitä eli siivottavaa kertyy 460 neliötä. Hyvää on se että saadaan tarpeen vaatiessa olla miehen kanssa eri nurkissa ;)

Ulkonäöltään Kaarlela ei ole tyypillinen pohojalaanen kaksfooninkinen, vaan siinä näkyy rakentajan ru
otsalaisuus. Yllätyksen tarjosi tuo kuisti jonka luulin olevan lautarakenteinen, mutta täysin hirsinen se on. Se on mielenkiintoinen rakenteeltaan, josta kerron sitten myöhemmin kun päästään sisälle.


Ikkunat on etelä- ja länsipuolelle vaihdettu, itä- ja
pohjoispuolella ne ovat alkuperäiset. Katteena on alunpitäen ollut päre joka on vieläkin nykyisen huovan alla. Yllä olevassa kuvassa näkyy räystään alla hammaslista jota ei enää ole. Ulko-ovet on vaihdettu mutta alkuperäiset ovat tallella. Vasemmalta mennään kyökkiin ja oikealla on ns. paraatipuoli josta kulku eteisen kautta saliin.

Kuten kuvista käy ilmi, rakennuksen alkuperäinen väri on valkoinen. 1900-luvun alun kuvista näette että maali on kulunut pois eikä sitä ole sen jälkeen maalattu uudelleen. Vielä tänäkin päivänä räystäiden alla on maalia josta aion selvittää, mitä se on alunperin ollut.


Ulkovuoraus on alkuperäinen ja se on tarkoitus käyttää uudelleen. Riippuen siitä miten hyvin saamme sen irrotettua. Huonoja kohtia toki on ja ne paikataan mahdollisuuksien mukaan.

Hirsissä on jonkinverran vaurioita, juurikin tällä paraatipuolen ikkunoiden alla. Myös alin hirsikerta täytyy vaihtaa. Myös kuistin jiirit ovat jonkinverran vuotaneet ja aiheuttaneet seiniin lahoa.

Juoksevaa vettä ei oo koskaa sisälle tullu.



Halusin laittaa tämän kuvan tähän mukaan... Erään ihmisen mukaan Kaarlelassa oli Kauhajoen ensimmäinen auto. Haluaisin tälle tarinalle vahvistuksen jostain :) Komia peli, Suomen liput ja kaikki. Tämä kuva sopii loistavasti tähän yhteyteen, siitä huomaa miten Wanhan Herran olemassaolon aikana kulkuneuvot ovat muuttuneet. Heposesta se lähti.



Ja jatketaan...Vasemman puoleinen hormi oli todella huonossa kunnossa ja tiilistä ei ollut enää uusiokäyttöön. Se purettiin viime kesänä. Oikean puoleinen hormi on päällisin puolin kunnossa ja nyt on meneillään aivoriihi, miten saisimme parhaiten sen purettua. Tarkoituksena olisi käyttää tiilet uudelleen.



Kaarlela on ollut pitkään tyhjillään. Koko rakennus ei ole ollut käytössä enää kymmeniin vuosiin, viimeiset vakituiset asukkaat käyttivät alakerrasta muutamaa huonetta talvella, käsittääkseni 60-luvulla. Viimevuosiin saakka Kaarlela on ollut vain kesäasuntona ja ainoastaan yläkertaa on käytetty. Tällaisena hän meille viime kesänä monen mutkan kautta päättyi :)


Nyt täytyy mennä nurmikon niittoon. Jos ehdin, huomenna jatkan pohjapiirustuksilla.




lauantai 7. elokuuta 2010

...ja loma loppu.

No niin, siinä se 4 kuukauden loma sitten pian alkaa olemaan. Millähän sitä sitten ehtii mitään kun on "normaali" neljä viikkoa ??!! Kaarlelaa on taas muutaman huoneen verran purettu ja ensi keskiviikkona tulee tontille pohjatutkimuksen tekijä Vaasasta. ELY:hän nimenomaan vaati tämän tutkimuksen ja melko varmasti se olisi tehty muutenki. Täytyy vain toivoa ettei paaluttamaan tontilla tarvitse ruveta. Hitaasti tämä tuntuu taas etenevän :( Mutta teköö hyvää mun luontooselle :D