tiistai 28. syyskuuta 2010

Virtaa kintaissa!

Ny sitä tuloo, mihinkä sitä pannahan :D En tiedä onko se tämä ihana kirpeä aurinkoinen syyssää vai mistä johtuu mutta energiaa on tavattomasti! Viikonloppuna olin peräti molempina päivinä Kaarlelas nassaroimas; lauantaina purettiin tuvan ulkoseinän pintamateriaalit, sunnuntaina pakkailtiin ja numeroitiin listoja, irrotettiin alakerran oven karmit ja pikkasen siivoskeltiin (työvaihepuhtaanapito;). Tuo tuvan ulkoseinän hirret olivat suurin murheenkryynini ja päivähän siitä ikkunan alta paistoi kahdesta kohtaa.

Tällainen OT tähän väliin, mutta muutamat ihmiset ovat esittäneet epäilyksensä Kaarlelan pystyyn saamisessa; näitä kommentteja on heitelty mieheni isälle ja isoisälle, rakennusalalla kun ovat. Mieheni tänään siitä kertoi ja luulen että hänen asenteensa johtuu juurikin näistä puheista. Mähän vain nautin siitä koska juoruilijat ovat olleet kaikki miehiä, herätän naisena ilmeisesti jonkinlaista pahennusta ;) Joten mieheni huojentamiseksi soitin Hiipakan Erkille Ilmajoelle, olisi ehtinyt jo ensi viikolla, mutta mainaisi sitten meidän Kauhajoen omasta vahvuudesta. Miten unohdinkin hänet, jonka hirsirakennuskurssilla olin pari vuotta sitten :) Soitin ja sovin ajaksi perjantain ja hän lupasi mielellään olla mulle neuvonantajana matkanvarrella. Ite tietenki haluan mahdollisimman paljon tehdä ja tuollainen henkinen tuki ja turva on suuressa osassa. Näytin miehelleni vielä kuvaa Varpulasta ennen ja nyt, se hieman huojensi hänen mieltään.

http://www.varpula.fi/

Ai niin Hiipakan Erkillä on joku mielenkiintoinen projekti meneillään, hieman jo paljasti ja lupasi olla neuvonantajana ku meidän rossipohjaa ruvetaan joskus hamassa kaukaisuudessa tekemään; Nettiin on tulossa jonkinlainen sivusto missä käsitellään rossipohjan tiivistämistä. Enempää en valitettavasti tiedä ja jäi todella vaivaamaan hullua mitä on tulossa:)

Laitan viikonlopulta hiemen erikseen kuvia. Mukavaa iltaa kaikille <3

maanantai 27. syyskuuta 2010

Voi tätä ilon päivää!!!

Arvatkaapa mitä????!!!! MÄ SAAN OSTAA NE OVET, LISTAT, PENKIT JA NAULAKOT TAKAISIN!! Hinta vain on aika suolainen mutta lasken sen niin että kun talosta tarvitti maksaa vain tonnin niin kokonaissumma on silti ok vielä tuo takaisinoston jälkeenki. Nyt vain neuvottelemaan iskän kanssa lainasta ;)

lauantai 11. syyskuuta 2010

Pohjatutkimus tehtiin viimeviikolla ja lopputulos oli parempi ku odotin; pelkäsin kovasti että tontin korkeuserojen ja joen läheisyyden vuoksi joudutaan paaluttaa mutta ei onneksi tarvii siihen ryhtyä.

Koulu alkoi myös tällä viikolla; olin pari viikkoa sitten vielä sillä kannalla että lopetan koulun ja olen niinkuin muutki ihmiset eli menen töihin. Olen suoraan sanottuna saanut p***aa niskaani kesän ja alkusyksyn aikana, olen saanut kommenteja "pitäisköhän sunki alkaa jo tienaamaan" ja "on se hyvä että joku käy teidänki perhees töis" (tällä viitattiin siis mieheeni). Alkoi olla itsetunto heikoilla kantimilla, meidän perheessä minä en näes tee mitään koska en käy töissä. Hoidan vain kodin ja kotityöt, opiskeluni, omat ja lasten harrastukset, Kaarlelan ja lukemattomia muita asioita. Voisi kärjistäen sanoa että mieheni käy töissä ja minä hoidan loput. Kaikki kunnia rakkaalle miehelleni kuitenkin tästä! Esimerkiksi opiskeluni ei olisi mahdollista ilman hänen työntekoaan. . Toisaalta mieheni onneksi kunnioittaa mua ja tekemisiäni ja se on tärkeintä. Olisi vain joskus mukava saada tekemisistään positiivista palautetta "tietyltä ihmisryhmältä" ( en tarkemmin kerro keitä tarkoitan ;) eikä aina sitä arvostelua ja piikittelyä. Mutta ei se mitään, kaikki tämä aina kuitenkin jollain lailla pönkittää eteenpäin ja näyttämisen halu on kova; suoritan kouluni loppuun ja valmistun rakennuskonservaattoriksi SEKÄ laitan Kaarlelan pystyyn. Vaikka henki menis, pohojalaasella luontehella :D

Isäni on tukenut minua eniten projektissamme ja tänään hieman suunniteltiin hänen kanssaan mitä talven aikana PITÄISI tehdä. Ensi viikolla tehdään tontista lopulliset kaupat. Nyt täytyisi vain saada talven aikana tie tontille, jonka kaupunki siis rakentaa. Pohjia nimittäin ajateltiin ensi kesänä aloittaa. Tämä tietää siis talven ajalle piirustusten ja rakennusluvan hankintaa. Siitä olisi sitten hyvä lähteä jatkamaan etiäppäi. Rahanmeno on aina kovaa kun papereista on puhe, mutta edelleenkään en aio pankista lainaa hakea, vielä. Enkä tosin 268 euron kuukausituloilla saisikaan ;) sinnitellään niin pitkälle kuin mahdollista ilman "kallista rahaa". Valitettavasti on myönnettävä että jossain vaiheessa hattu on kouraan otettava, jos ei nyt sitä lottovoittoa tule ;)

Ihanaista viikonloppua kaikille!

Ps. Taisin unohtaa kertoa että otin luurin kauniiseen käteen ja kysyin mahdollisuutta niiden naulakkojen, ovien listojen ja penkkien ostoon, niiden nykyiset omistajat lupailivat ottaa asian harkintaan. Mun olis pitäny tänään heidän päätöksestään soittaa ja kysellä, mutta en uskaltanu :D Ei niin hirveästi harmita, vaikka niitä en takaisin saisikaan koska nyt on ainakin yritetty.