keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Piiiiiiitkästä aikaa

Olin ihan unohtanut kertoa että sain mielenkiintoisen puhelun lokakuun loppupuolella. Päntäneen Lions Clubilta soitettiin ja pyydettiin aloittamaan projektistamme juttusarja kaksi kertaa vuodessa ilmestyvään Päntäneen Sanomiin. Päivitän tilannetta sitten aina juhannuksena ja itsenäisyyspäivänä oikein lehden palstoilla:) Täytyy sanoa että ihan mielenkiinnolla odotan, sain ensimmäisen jutun äsken valmiiksi ja lähetin "toimitukseen".
Kovasti ihmisiä tuntuu asia kiinnostavan; kävin alkuviikosta kirjastossa ja kun kirjastontäti huomasi nimeni näytöltä lainateesani kirjoja hän kysäsi: "ootko sinä se joka meinaa siirtää Kaarlelan?". Myönnettävähän tuo oli.
Meillä ollaan oltu ihan reiruhun kipeää, tytöistä jokainen flunssassa vuorotellen, joten tämä viikko on mennyt ja tulee menemään kotona. Harmittaa kovasti sillä viimeviikolla alkoi uusi jakso ja eräs erittäin mielenkiintoinen aine mitä olisi huomenna:ArchiCAD. Jopa omaksi ihmetyksekseni innoistuin kyseisestä aineesta paljon. Kurssin tehtävänä on piirtää talostajulkisivu-, leikkaus- ja pohjapiirustukset rakennuksesta jonka saa joko itse suunnitella tai sitten jo olevasta. Ja kuinka ollakkaan aion tehdä tehtävän Kaarlelasta. Rakennuslupapiirustukset tullaan kyllä piirtämään käsin mutta on ihana kun näkee kaiken sitä ennen paperilla. Eräs mielenkiintoinen toiminto ArchiCADIssa on kamera. Siinä asetellaan kameroita taloon ja saat sitten kameroiden avulla kulkea talossa sisällä. Sitä voi sitten katsella kun oikein ahdistaa projektin hitaus:)

Nyt taasen asentelemaan jouluvaloja:)

2 kommenttia:

  1. Koska lehti ilmestyy? Pitää kokeilla jos vaikka kirjastosta löytyis kyseinen lehti...
    Just on itselläkin tässä ArchiCAD auki, auttaa työssä paljon kun pystyy 3D:ssä pyörittämään tuota mallia... kuka teille muuten opettaa ks. ohjelmaa?

    VastaaPoista
  2. Lehti ilmestyy tuossa itsenäisyyspäivän tienoilla. ArchiCADia pitää tekun puolelta Marita Viljanmaa, oikein mukava immeinen:)

    VastaaPoista