maanantai 19. lokakuuta 2009

...lämmitysmuotomietintää...

Päivänpolttava kysymys...nyt kaikki hirsitalojen siirtäjät ja hirsitalojen asukit, mielipiteitä. Ollaan jokseenkin kallistumassa maalämpöön, mutta kokemuksia haluaisin myös tuulesta ja muista vihreistä vaihtoehdoista:) Ja jos jollain kokemuksia kuivakäymälästä sisätiloissa niin mielipide on kullankallis. Olemme myös sellaista ajatelleet.

6 kommenttia:

  1. Hei,

    Onnea valtavan isolle projektille. Tämä netti on siitä mukava, että "muitakin hulluja" löytyy helposti, joilta saa tietoja ja virikkeitä. Itse en tiedä vielä, alammeko siirtää vanhaa taloa toiselle paikalle. Jotakin asiaan liittyvää kumminkin kaiken aikaa puuhailen, sillä purkutalo on hankittu vuosi sitten ja myös tontti on.

    Jos ryhdymme hommaan, niin alustavasti olen ajatellut, että uudisrakennukseen tulisi vanha kaakeliuuni ja maalämpö järvestä. Koska rakennukseen tulisi lattia vanhoista lankuista, epäilen lattialämmityksen järkevyyttä. En halua lämmitystä eristävän puun alle. Toisaalta sanovat, että vesikiertoisessa patterilämmityksessä tarvitaan melko korkea lähtölämpötila, mikä ei onnistu maalämmöllä. Tarvitaan kai lisäksi sähköinen vedenlämmitin.

    VastaaPoista
  2. Myös meillä lämmitysmuodon miettiminen ajankohtaista, ja samat asiat on mietinnässä kuin Vesalla tuossa yllä. Ainakin yksi myyjä kehui kyllä omassa talossaan olevan maalämpö pattereilla, ja hyvin kuulemma toimii. Tuosta vesiasiasta ei sitten kyllä ollut puhetta. Maalämpö olisi kyllä houkuttava vaihtoehto, mutta täytyy asiaa selvitellä.

    VastaaPoista
  3. Niin ja meilläkin on kuivakäymälä harkinnassa.. että mielenkiinnolla seuraan teidän valintoja!

    VastaaPoista
  4. Kyllä maalämpö on ihan käypä vaihtoehto, vaikka lämmittäisikin pattereilla. Pumpussa on valmiiksi tulistin, joka sitten nostaa vedenlämpötilan korkeammaksi patterinverkossa, meillä on lisäksi lattialämmitys pesuhuoneessa, tämä on eri verkossa ja siinä kiertää haaleampaa vettä. Meillähän ei vielä ole kaikki patterit lämpöisenä, mutta kaksinkertaisilla pattereilla lämmitys saatiin mitoitettua ihan hyvin.

    Ja Katja, maalämpö on teillä oikeastaan ainut järkevä päälämmitysmuoto... maalämmön kanssa kun ei lämmitysalalla ole muuta merkitystä kuin isomman maalämpöpumpun osto. Mä olen muuten miettinyt tätä samaa aloittaessani blogiani. Hyvä lisä tälle olisi varmasti aurinkokennot, ne saa liitettyä maalämpöpumpun kautta vedenlämmitykseen.

    Ja Vesa, me päädyimme pattereihin juuri noiden lattialankkujen takia... mitä oikeita vaihtoehtoja on? Pellettipoltin vaatii niin ison tilan talon yhteydessä, eikä se ole maalämpöön verrattuna kovin edullinen, kun otetaan humioon paljon isommat käyttökulut. Ilma-vesilämpöpumppu on niin epävarma ratkaisu, eikä hinta eroa maalämpöpumpusta... muuten kuin käyttökulut on isommat. Sähkölämmitys on selvää haaskausta, jos ei sitten rupea takkoja käyttämään tosi ahkerasti. Toki porakaivo maalämpöpumpulle on aika kallis investointi, mutta maa- tai vesikeruuputkisto paljon edullisempi.

    VastaaPoista
  5. Hei! Täällä ilmoittautuu uusi blogisi lukija. Itsekin kuulun niihin, jotka pelastaisivat kaikki vanhat talot, jos se ei vain rahasta olisi kiinni. Herkistyn aina nähdessäni hylätyn vanhan talon. Tuntuu kuin se olisi jätetty kuolemaan (ja sehän sille onkin tehty).
    Mutta asiaan: olette varmastikin jo päättäneet lämmitysmuodon? Mihin päädyitte?
    Itse päädyimme 400 neliön vanhassa hirsitalossamme alapalokattilaan. Mietimme ensin maalämpöä, mutta koska se on todella kallis investointi ja käyttökulutkaan eivät ole yhtä edulliset (tehosta puhumattakaan) kuin puukattilassa, että päädyimme siihen halvempaan, joskin työläämpään vaihtoehtoon.

    VastaaPoista
  6. Heissan! Kiva että kommentoit. Vielä olen maalämmön kannalla mutta on vielä sen verran aikaa että jotain uutta ehtii moneen kertaan tapahtua ennen kuin lämmöntuotto on ajankohtainen :) Teillä myös näyttää olevan hulppeasti neliöitä, missäpäin talonne sijaitsee?

    VastaaPoista